Nenänomi – hajun ammattilainen

nenanomi-tuwa-copy

Tuntematon Waeltaja on niin kutsuttu nenänomi eli hajun ammattilainen. Ensisijaisesti Tuntematon Waeltaja mittaakin maailman luonnetta hajujen ja tuoksujen perusteella, mutta ei tee tätä mitenkään mustavalkoisen yksitoikkoisesti hyvä-paha-hajusektorilla vaan jalosti nenän monipuolisia hajubongauksia noudattaen. Paha haju sektori on toki olemassa, mutta sinne on päässyt vain yksi universumissa vallitseva haju. Muut hajukategoriat ovat ihana, erinomainen, kummallinen, ihan hyvä ja ei niin hyvä.

Se ainoa paha haju löytyy talviselta hautausmaalta. On pimeää. On omanlaisensa haikeuden ja herkän pohdinnan tunnelma. Kynttilät valaisevat hautoja ja erityisesti patsaat työntyvät varjojen ja valojen leikissä esiin. On hiljaista ja seesteisen rauhallista. Hautausmaan asukkaat eivät pidä itsestään ääntä. Juuri äskettäin haudatun ruumiin kukkakumpu, ihmisten nimet hautakivissä sekä jylhien kuusten pyhä hartaus luovat jopa idyllisen tunnelman. Ja sitten siinä nenä bongaa sen. Mikä ihme voi saada aikaan tuollaisen kaasun.

Nenä on utelias ja se kävelyttää hajunlähdettä kohti. Waeltaja vaeltaa hautojen välissä, ja haju sen kuin voimistuu. Ja sitten hän myös näkee sen. Maassa olevan hauta-aukon kokoisen vastuksen, joka kuumentamalla sulattaa routaista maata haudankaivajaa varten. Aivot yrittävät jäsentää hajua. Se lokeroituu oitis pahasektorille, mutta jotain entuudestaan tuttua siinä on. Se on sukua sille hajulle mikä tulee siitä, kun kynsi kärvähtää saunanpesää sytyttäessä tai kun hius palaa kynttilän kanssa tuusatessa. Voisiko. Voisiko se olla routaiseen maahan noruneen ihmisruumiin nesteen ainesosien käryävää hajua.

Kerran Waeltajan tarkka hajuaisti pakotti hänet pikkutarkkamaisuudelta vaikuttavaan nipotukseen, kun hän ei suostunut yöpaikassa tarjolla olevan peitteen alle nukkumaan. Se kun haisi omituiselle. Patologinen puuttuminen peiton anatomiaan paljasti asioiden todellisen tilan. Hiiri oli mönkinyt peitteen ontelomaisiin täytteisiin ja kuollut sinne.

Metsässä kulkiessa Waeltajan nenä vainuaa tuon tuostakin vaikka mitä. Suopursujen täyteläiset aromit ja syreeninkukinnot täyttävät koko tienoon. Pihlajankukinto tuoksuu joskus alkukesän kuumina päivinä äitelän pilaantuneelle. Tuulettomina ilmoina tai kevyen tuulen alapuolella Waeltaja haistaa metsässä myös eläimen läsnäolon. Eläinvainu on jopa niin tarkka, että hän saattaa yöllä herätä haistaessaan huoneeseen mönkineen myyrän. Varsinkin jos myyrä nousee sänkyyn, kuten kerran kävi. Haju oli selvä, mutta pimeässä ei nähnyt mitään eikä keskellä yötä jaksanut alkaa tarkistamaankaan. Aamulla vieressä olevat myyrän kakkikikkareet paljastivat yöllisen vieraan olevan enemmän kuin vain unihoure.

Muutamaa asiaa Waeltaja ei ymmärrä, kuten parta- ja hajuvesipullouimareita. Ihmettelyä aiheuttaa myös vessojen kukkahajustesuihkupullot. Vaikka niissä voisi väittää olevan etäistä nostalgista kaipuuta siihen aikaan, kun ulkohuussi seisoi horsmapellon laidassa, on Waeltaja sitä mieltä, että vessojen kukkaiskeijusprayt ovat kemiallisia epäluomuja hajuja, jotka eivät kuulu hänen suosikkeihinsa.

Waeltaja onkin luomuhajujen ja tuoksujen kannalla, mitä rehellinen paskan haju esimerkiksi on. Hajusteissa lieneekin se sama illuusionaarinen tavoite kuin muissakin modernin ajan valkoisissa petoksissa. Koomisia sketsisarjoja lukuun ottamatta tv-ohjelmissa tai kirjallisuudessa hahmot eivät koskaan käy sonnalla. Osallistumme kaikki yhteiseen paskaa ei olemassa illuusion luomiseen. Tämä on Waeltajan mielestä yksi keskeinen ihmisyyden menetys, sillä mikään muu ei hänen mielestään ole terapeuttisempaa kuin haudata maahan saavillinen omaa paskaa. Sen aulis ihana ulkohuussikulttuuri mahdollistaa.

Eri vesien erilaiset tuoksut aina vuoristopuron kirkkaasta vedestä suolaisen meren vihertävyyteen, kuin myös savun vivahteet riippuen siitä onko poltettu kuusta, haapaa vai koivua, ovat Waeltajan loputtomia ihastelun ja uteliaisuuden kohteita. Innostusta ja myhäilevää tyytyväisyyttä herättävät myös mehiläispesän yksityiskohtaiset tuoksut aina mehiläisen siitepölyn hajuisesta ulosteesta pihkaisen propoliksen tai kennovahan tuoksuun.

Tuulisella säällä hajut liikkuvat nopeasti, tulevat ja menevät. Nykyelämän hienoudet ovat tuoneet tämän ulkoelämän todellisuuden olemassa olon myös seinien sisälle. Vaikka kuinka näet idyllivaivaa leipomalla pullaa tai pipareita, kodin tehokas ilmanvaihto imaisee heti tuoksut itseensä ja puhaltaa ne pihan harakoille.

Sama karu kohtalo on myös nykyajan pierulla. Tehokkaan ilmanvaihdon imu imee pierun itseensä lähestulkoon ennen kuin se on ehtinyt puhaltaa itsensä suolen kosmoksesta ulos vapauteen. Pierujen huonearomiaa kaipaaville Waeltaja suositteleekin satavuotiaan mökkivanhuksen hirsiseinäistä pientä kamaria; hernetuuvingin innoittamana lounasaikaan maailmaan syntynyt pieru on hyvällä tuurilla vielä illalla aistittavissa.

Mainittakoon vielä, että Waeltajan isän naisystävällä on tarkkahajuisen maailmankuvan omaavan mielestä kiinnostava ruuansulatusjärjestelmä. Kaasun hajukirjo on nimittäin kadehdittavan voimakas ja vivahteinen. Waeltajan isä, pieruaiheen pesunkestävä ammattilainen, opetti mielitiettyään; kun vetäydyt piiloon pierua laskemaan, ei kannata heti pierun vapauduttua palata toisten seuraan, vaan pidä parin sekunnintauko ja sitten tee takalistollasi nykäisevä liike, jotta pieru irtoaa.

Nenän ja peräaukon välillä vallitsee täysin luonnollinen hajun luoma silta. Joulu on nenänomin kulta-aikaa. Siispä aitoa joulupierua odotellessa. Lanttu ja porkkanalaatikot ja erinäiset yltäkylläiset proteiinitankkaukset takaavat sen, että kun se vihdoin syntyy joulutähtien välkkyessä, on se silkkaa hajujen laadukasta aatelia.

Tuntematon Waeltaja

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s