Ruskea evankeliumi

ruskea-paasi-tuwaJoko Sinä kävit Joulukakalla?

En laula joululauluja, en laita jouluruokaa, en lähetä joulukortteja, en anna joululahjoja enkä myöskään vastaanota niitä. En harrasta jouluhaukottelua, en joulusiivoamista, en joulusyömistä, en jouluradiota, en jouluverhoja, joulusukkia tahi kuusia. Ohitan koko joulun. En siksi, että vihaisin joulua, vaan siksi, että minulla on muuta innoittavampaa tekemistä.

Tarkoitus ei ole vältellä joulua, siinä vaan ei ole mitään minua varten. Luulin jopa, että olisin täysin jouluton ihminen, mutta se ei pidäkään paikkaansa. Fanitan nimittäin suunnattomasti joulukakkaa. On hänellä nimikin, nimittäin Mr. Hankey. Jos tässä universumissa joulun nimissä on ihmiskunnalla osunut jotakin napakymppiin, niin se on ehdottomasti Southpark tv-piirrossarjan ryppyreiän kosmoksesta vapautunut ruskea hahmo. Siis paska. Joulu sellainen.

Tämä teksti on omistettu Mr. Hankey joulukakalle ja kaikille hänen sukulaisilleen, jotka jouluksi nimettynä jaksona syntyvät ruskean täyteläisinä maailmaan viattomina kuin Jeesuslapsi konsanaan.

ankkurirengas-tuwaIhmiselle koittaa torvisoittokunnan harjoitukset joka päivä. Älypuhelimen tai sanomalehden kanssa hän vaivihkaa siirtyy toiletin puolelle suolen annettua lähtömerkin ja asettuu soittoasentoonsa. Soitin on viritetty, housut laskettu ja kaikukammiot kunnossa, ei muuta kuin antaa palaa! Siinä ei jää muu perhe kuuloetäisyyden ulkopuolelle, kun perheen isukki tyhjentää suoli puoltaan. Niin suuresti hän torvellaan soittelee, että soitto kiirii kauas, varsinainen tuubasankari.

Soittajasankarimme soittavat useimmiten unisono, yksiäänisesti. Joillakin soitto tulee matalalta bassona ja haikeasti, toisilla taas korkealta sopraanona, kovaa ja kiivaasti. Mielelläni käyttäisin termiä: diminuendo, vähitellen hiljentyen, sillä vakuuttava rymähdys laantuu vähitellen pikku noroiseksi liplatteluksi. Joskus taas tuntuu kuin soittajalta repeäisi takapuoli. Sellainen soittelu on varsinainen fortepiano, voimakkaasti ja heti sen jälkeen hiljaa.

Joidenkin tuubasankareiden alkutöräytys on vasta preludia eli alkusoittoa ja varsinainen soolo tulee vasta sen jälkeen. Näistä kaikista monisävyisistä soittotavoista keskustellessamme voimmekin puhua nyansseista eli vivahteista ja äänenvoimakkuuden vaihtelusta.

Ummetuksen hetkellä soitetaan vessanperillä useimmiten espressivo, ilmeikkäästi, sillä kasvojen vääntelehtiminen ilmevariaatiosta toiseen ulostuksen yhteydessä on hyvin tavallista, kun ruskea tulokas ei millään halua syntyä tälle puolelle universumia siitäkään huolimatta, että tunnelin päässä näkyy valoa. Kun taas vessaa ei ole lähellä, ja hätä on kova, kun kakka uhkaa syntyä jo, täytyy (t)ulostajan olla vessaan pääsyyn asti tenuto, pidättäen. Pierutenuto onkin esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa erittäin yleinen sivistykseen luettava olemisentapa. Itsetunnoltamme olemme eräänlaista pierunpidättäjäkansaa.

giantpencils-jattilaiskynat-1-copy  Kahden ääripään ummetuksen ja ripulin välimaastoon asettuu KKK eli kultaisen keskitien kakka, joka tulee täydellisesti ulos glissando, liukuen. Kaikille niille, jotka joulun nimissä tavoittelevat täydellisyyttä tarkkoine suunnitelmineen ja aikatauluineen, glissandokakka on unelmien täyttymys. Se kruunaa joulun.

Sukupuoleen ja ikään katsomatta päivittäin joka hetki jossain istuu joku paskalla. Jokainen tyylillään, mutta naiset sekä muut häveliäät persoonallisuudet ovat soittotaitoineen varsinaisia hienostelijoita. Heille pätee termi piano pianissimo, mahdollisimman hiljaa, sillä sen verran hillitysti he yrittävät häärätä pytyllä ettei vaan kuuluisi muille. Paskaamisen nolouskerroin ajaakin mitä omituisimpiin tekoihin; mm. vuoraamaan vessanpytyn vessapaperikerroksella, ettei kiusallista ruskeiden kuulien lumpsahtelua kuulu.

Joidenkin erityisnolousherkkien suosikki on pitää kädellään vessapaperin palasta heti siinä ryppyreiän edessä ja näin ollen hidastaa ja hillitä sekä liian innokasta paskaa että pierua, jotka voisivat saada aikaan ääntä. Tämä on varsinainen kontrollifriikin taidonnäyte. Jäljelle jää useimmiten hiljaista suhinaa kuin haitarin palkeet, mutta ilman ääntä. Haloo mitä ovat trumpetinsoittotreenit ilman trumpetin soittoa.

notkea-ruskea-witsa-tuwaPikkulapsen soittotapaa kuvaa parhaiten termi dolce, suloisesti. Nuoruusikäinen puolestaan soittelee vessan puolella allegretto, hilpeästi, kevyesti, sillä niin helposti ja suurempia taistelematta suoli tyhjenee. Iän karttuessa kakkapuolikin vaimenee nuoruuden terhakkaista ja äänekkäistä vuosistaan. Senioreiden kohdalla puhunkin usein jo pianissimosta, aivan hiljaa, sillä suoli ei puhu eikä pukahda. Vanha mies ei saa edes pierua aikaiseksi. Tai vaihtoehtoisesti löystynyt soitin räpättää spontaanisti yllättäen missä hyvänsä, aivan kuin eläen täysin omaa elämänsä.

Jos vessasoitto on äänestä ja sen voimakkuuden eri vaihteluista tehty, niin kyllä löytyy tempo puolessakin. Persoona, jonka fyysinen suoli on panttaavaa mallia, käyttää tiettyinä soittopäivinään rubaton, vuoroin kiihtyen ja hidastuen tempoa. Lienee niitä soitetuimpia tahteja vessojemme kätköissä, varsinkin ah-mattien joukossa, sillä hehän ahtaavat rohmuun suuhunsa mitä tahansa, kuinka paljon tahansa ja mahdollisimman nopeasti. Siellä ne sitten ovat kaikki sulassa sekasotkussa, joten arvata saattaa, että ulostamistarpeelle antautuessa rytmi on välillä temmokas, välillä rauhoittuva.

ruskea-renkula-tuwa  Niin sanotun todella kuivan ja kiinteän kakan ollessa kyseessä olen joskus kuullut vessasta jopa molskahdusten perusteella alla marciaa, marssin tapaan. Se on se rusinan pudottelijoiden musiikkisuuntaus. Todettakoon vielä myös, että tilannetajuton eli laktoosia syönyt laktoosi-intolerantikko on prestissimon, erittäin nopeasti mestari, sillä vääntävä kaasua kerännyt maha räjähtää hetkessä valtavalla tempolla pytyn seinille. Tämä soittomuoto on hälyttävästi vähentynyt laktoosittomien tuotteiden innovaation myötä. Oi niitä aikoja kun tuon tuostakin pääsi kohtaamaan peräpuolellaan rymäyttäjän. Se on sellainen kumakka määrätietoinen soolo. Sen ukkosen jumalan volyymin rinnalla oikeastaan kaikki muut soittimet ja soittotavat kalpenevat.

Jokainen meistä lienee varsinainen uniikkivirtuoosi näissä pyttykonserttisalien pakarasoittofestivaaleissa , sillä ovathan soittoharjoitukset kuuluneet elonkulkuun varhaisista lapsuusvuosista tähän päivään saakka. Luontaisetuiset soittoharjoituksemme tarjoavat meille äänien, tuntemusten ja hajujen moniulotteisen ainutkertaisuuden. Normaalin ihmisen paskabiografi eli kakkaelämäkerta pitääkin sisällään liukuman kahden selkeän pääpiirteen välillä; lapsuuden La dolce vitaalikakasta vanhuuden pianissimopaskaan. Ja kaikkea siltä väliltä, sitähän se elämä on.

Juice Leskinen viisasteli aikoinaan Sika kappaleessaan, että ihminen on sitä mitä hän syö. Lisättäköön tähän, että henkilökohtainen paskamme ja paskaamiskulttuurimme luonne on identtinen sen kanssa miten olemme syöneet. Tässä olisikin aihetta päivittäiselle paskahoroskoopille jopa mentaaliselle inventaariolle; paskaansa katsomalla ihminen katsookin itse asiassa peiliin. Paska on ominaispiirteiltään suora todiste siitä miten olemme lähimenneisyydessä eläneet. Siitä voi ennustaa myös tulevaa.

Suotakoon vielä ymmärtäväinen muistohetki niille, jotka elivät ainoastaan riuku- ja ulkohuussiaikana; nahkapasuunat toki tuolloinkin rymähtivät, vonkuivat, pärisivät, narisivat, paukkuivat ja suhisivat, mutta itse tuotos laskeutui hiljaisesti paskakasan päälle ilman ulkopuolisten todistettavaa todistusta. Surullista kyllä soolo jäi äänimaailmaltaan suppeammaksi, kun kimakka pöntön kaikupinnasta voimaa ottava molskahdus jäi täysin kokematta, mutta myönnettäköön, että ulkoilmaan laskeutuva kakka saattaa kuitenkin olla jopa kliiniseen vessaan joutuvaa kakkaa onnellisempi. Uusimpien tutkimusten mukaan onkin selvinnyt jopa, että jotkut paskat eivät pidä kirkasvesisukelluksesta.

Ja lopuksi vielä vinkkien maailmaan, nimittäin jos haluat välttyä modernissa vessassa paskan sukelluksen aiheuttamalta kiusalliselta molskahdukselta vessapaperitrikkiin turvautumatta, täytyy ulostajan eli sinun olla varsinainen virtuoosi ja ulostaa hallitusti. Ideana on, ettet anna ulosteen sujahtaa vessanpöntön vesille holtittomasti miten sattuu, vaan että lasket paskan ulos äärimmäistä taituruutta osoittaen hivuttamalla hitaasti siten, että vasta kun paskan uloin pää koskettaa jo pöntön vettä, vasta sitten katkaiset paskan toisesta päästä. Tätä voisi kutsua jo kakkamystikkoguru tempuksi. Varsinaista kakkajoogaa.

winter-seaside-tuwa-copy    Sopii koettaa, moinen harjoittaminen sopii oivallisesti joulupäivän harjoituksiin. Jännittävää joulupäivän paskomisesta tekee myös se, että koskaan ei voi tietää onko omasta pakaralaaksosta maailmaan työntyvä ruskea ystävä aivan tavis vaiko sittenkin se aito jeesuskakka. Niille tiedoksi, jotka haluavat joulun kunniaksi saattaa maailmaan juuri jeesuskakan, että paska kelluu kun siinä on rasvaa. Miten sellainen ulosteen koostumus saadaan aikaiseksi, sitä en tiedä, mutta ehkä joku gluteenikko-Irmeli vinkkaa siitä joskus Pirkkalehden paskapalstalla.

Joulun oleellisimpia ilmestyksiä odotellessa… TuWa – Tuntematon Waeltaja

Katso Mr. Hankeyn tunnelmia täältä. Ja iloitse kakkaevankeliumin parissa.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s